Turun Teollisuuden Rakentajat Oy on vuonna 1997 perustettu keskisuuri rakennusliike, joka kuuluu osana Priima-yhtiöt ryhmään.
Rakennamme julkistiloja, sosiaalisektorin kohteita, laadukkaita asuin- ja liikekiinteistöjä, korkeatasoisia toimistotiloja ja tuotanto- ja logistiikkatiloja. Toteutamme teollisuuden laite- ja erityisrakenteita. Myös referenssit saneerausosaamisestamme ovat vakuuttavia. Keskeisin toimintamallimme ovat kokonaisvaltaiset rakennushankkeiden toteutukset (KVR).
Toimintamme kulmakiviä ovat asiakkaittemme kunnioittaminen ja palveleminen, motivoitunut ja osaava henkilöstö, työn ja laadun arvostus ja valvonta, yhtiömme jatkuva kehittäminen sekä vastaaminen toimintaympäristön muutoksiin. Otamme huomioon ympäristöarvot sekä kestävän kehityksen periaatteet koko toimintaketjussamme.
Olemme tunnettu ja arvostettu pitkän linjan rakennusalan toimija, edelläkävijä ja työllistäjä Lounais-Suomessa.
Ajankohtaista
Teollisuuden Rakentajat saneeraa ja laajentaa Nuhjalantien Aurinkoisen kiinteistön
Nykyistä Aurinkoisen käytössä olevaa kiinteistöä saneerataan ja laajennetaan yrityksen käyttöön paremmin sopivaksi. Lisäksi tontille rakennetaan uusi K-market, jonka kokonaisala tulee olemaan 550 m2 ja myyntiala 325 m2. Samalla rakennetaan myös uusi pysäköintialue,...
Naantalin Asuntomessuille toteuttamamme rivitalokortteli valittiin vuoden -22 mallitaloksi
Toteutimme kokonaisurkkana TA-Yhtymälle 21 tilavaa asuntoa käsittävän 6:n rivitalon korttelikokonaisuuden, nimeltään Metsä ja Ateljee. Messujen hengen mukaisesti ympäristöään kunnioittava kortteli on myös lähes energiaomavarainen. Lämmitysenergian perustana toimii...
Raision vuokra-asuntojen uuden kerrostalon peruskiven muuraustilaisuus 3.6.
Raision keskustaan, Ylhäistenpuiston tuntumaan Alhaistentielle rakennetaan kaupungin vuokrataloyhtiön uutta 7-kerroksista 60 asuntoa käsittävää kerrostaloa. Pääurakan toteuttaa Priima-Yhtiöihin kuuluva Teollisuuden Rakentajat Oy. Valmistumisajankohta on alkukesä -23....





