Toteutimme kokonaisurkkana TA-Yhtymälle 21 tilavaa asuntoa käsittävän 6:n rivitalon korttelikokonaisuuden, nimeltään  Metsä ja Ateljee.

Messujen hengen mukaisesti ympäristöään kunnioittava kortteli on myös lähes energiaomavarainen. Lämmitysenergian perustana toimii maalämpö. Korttelissa on sisäinen lämpöverkko. Samaa järjestelmää hyödynnetään myös asuntojen viilennyksessä. Laitteiston on toteuttanut kotimainen Gebwell Oy.  Lisäksi korttelissa on tehokas aurinkoenergiajärjestelmä, jonka tuottamaa sähköenergiaa varataan omaan akkujärjestelmään, josta käyttöä ohjataan ja tasataan edistyksellisellä älyohjauksella.
Luonnon kunniottamisen lisäksi korttelissa korostuu myös yhteisöllisyys.  Korttelista löytyy myös omana rakennuksena toteutettu puulämmitteinen sauna nimeltään Löyly.

Valinnan suorittaa rakennusmestarit ja insinöörit AMK RKL ry:n raati. ” Kokonaisuus on onnistunut joka tavalla. Modernit lämmitysjärjestelmät ja jäähdytystapa, aurinkoenergian tehokas hyödyntäminen sekä akkuvarastointi. Samaan aikaan ei ole tingitty yhtään itse rakentamisen laadusta. Tällaista rakentamisen tulisi olla”, toteaa RKL:n puheenjohtaja Jukka Lintunen.

Kohteen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto  Haroma & Partners Oy.  Pääsunnittelija Bo Wennerström.

Priima-yhtiöt kiittää TA-Yhtymää mahdollisuudesta toteuttaa tämä vaativa kohde, sekä omaa ja aliurakoitsijoiden henkilöstöä ja kaikkia hankkeen mahdollistaneita tahoja hyvästä yhteistyöstä. Olemme iloisia ja ylpeitä tästä meidätkin yllättäneestä valinnasta.

https://rakennusmaailma.fi/asuntomessujen-mallitalossa-on-modernit-energiaratkaisut/