Tiedote 18.10.2010
Turun Teollisuuden Rakentajat Oy on valittu Kauppalehden ja OP-Pohjola ryhmän järjestämän valtakunnallisen Vuoden Yritys 2010 -kisan finalistiyrityksien joukkoon. Finalisteja on kymmenen. Finalistit ovat eri puolilta Suomea olevia eri alojen pk-yrityksiä, jotka on seulottu tiukoin kriteerein tuhansien yritysten joukosta, lähtökohtana Kauppalehden / Balance Consultingin “maakunnalliset menestyjät”- listaus. Keskeisiä kriteereitä ovat olleet pidempään jatkunut menestyksellinen toiminta sekä kasvun jatkuminen nyt myös talouden laskusuhdanteen puristuksessa.
“On riemastuttavaa ja mieltä ylentävää, että Suomesta löytyy yhä suuri joukko pieniä ja keskisuuria yrityksiä, jotka ovat pitäneet kasvukykynsä vaikeista ajoista huolimatta. Kasvuyrityksiä tarvitaan yhä lisää” totesi palkintoraadin puheenjohtaja, Osuuspankkikeskuksen toimitusjohtaja Tony Vepsäläinen Kauppalehdelle (Kauppalehti 7.10).
Finalistit edustavat useita eri toimialoja tekniikasta kauppaan ja palveluihin pääkaupunkiseudulta Kemijärvelle saakka. Teollisuuden Rakentajat Oy on ainoa finaalissa mukana oleva turkulainen yritys.
Kilpailussa ovat mukana yritykset liikevaihtoluokassa 4-50 miljoonaa Euroa.
“Valinta tuli meille aikamoisena yllätyksenä. Olemme asiasta luonnollisesti erittäin iloisia ja voin todeta että meille jo pelkästään pääsy tähän valiojoukkoon on yritykseltämme todella hieno saavutus. Tällaisina haasteellisina aikoina se, että pitkäjänteinen ponnistelumme yrittämisen ja työllistämisen puolesta on havaittu näin arvostetulla, valtakunnallisella tasolla antaa motivaatiota ja uskoa jatkaa työtämme ja yrityksen kehittämistä entistä lujemmin!” toteaa Teollisuuden Rakentajat Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja osakas Jari Rastas.
Kilpailun voittaja julkistetaan Yrittämisen tulevaisuus tapahtumassa 8. marraskuuta Finlandia-talossa. Samassa tilaisuudessa julkistetaan myös vuoden pörssiyhtiö sekä vuoden yritysjohtaja -sarjojen voittajat.
Turun Teollisuuden Rakentajat Oy on Priima-Yhtiöihin kuuluva, julkis-, liike- ja tuotantotilojen rakentamiseen ja muutostöihin, näiden KVR-toteutuksiin sekä muihin vaativiin rakennustöihin erikoistunut, vuonna 1997 perustettu keskisuuri rakennusliike. Asiakkaitamme ovat yritykset, kunnat, kaupungit, muut julkisyhteisöt sekä vakuutusyhtiöt.
Huomioon ottaen Priima-Yhtiöitten omat vireillä olevat hankkeet sekä tarjouspyyntökannan, Teollisuuden Rakentajat Oy:n tilanne näyttää ensi vuodellekin kohtuulliselta.